Tulipas reippailtua viikonloppu mejäkokeen merkeissä..Lauantaina oltiin Niinan kanssa tekemässä parit jäljet ja sunnuntai aamuna oli vuorossa itse koe..joka meni kyllä paremmin kuin osasin edes haaveilla..Koehan oli samalla kainuunkennelpiirin mestaruuskoe ja voittajalla näinollen lähtö Sm-kokeeseen!! Nellin kanssa päästiin tosikoitokseen puolenpäivän tienoilla ja koeselostus menee näin: Nelli ohjataan lähtömakaukselle. Nelli jäljestää kaikki osuudet maa- ja ilmavainulla. Ensimmäinen, toinen, ja neljäs osuus tarkasti. Kolmannella osuudella Nelli tekee laajan tarkistuslenkin, mutta palaa omatoimisesti jälkiuralle. Katkokulma tarkistuslenkein, muut kulmat hyvin. Makaukset merkattiin pysähtymällä. Kaadon omistaa jääden paikoilleen. Hyvä, erinomainen suoritus.  Tulos Voi 1  47p ja sijoitus 3. Kolme neljästä pm-koirasta sai tuon 47p, ja voittaja Maija sprinkku Titan kanssa 48p..ONNEA heille vaativaan Sm-koitokseen!!! Samassa kokeessa, mutta Avoimessa luokassa jäljesti ystäväni Niinan ohjauksessa Tuittu- parson kolmostuloksen pistein 29..todella hieno suoritus nuorelta koiralta ekassa kokeessa, ONNEA =)

1889968.jpg

Nelli kera palkintojen..toinen pokaali kuuluu tosin minulle itselle kun tekemältäni(Niinan kanssa) jäljeltä jonka myös opastin tuli parhaat Voi luokan pisteet!!!